keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Sekalaista soppaa

Eilen iltapäivällä Remu karkasi ulos ja jonkun aikaa juoksenneltuaan naapurin pellolla ampuivat maakiviä pienemmiksi ja sen pamauksen seurauksena koira otti jalat alleen kun säikähti ja katosi.Remu nimittäin pelkää kaikenlaista pauketta ja outoja ääniä eikä varmasti harkitse mihin suuntaan lähdetään.Monelta suunnalta sitten välittömästi lähdettiin etsimään mutta ei minkäänlaista havaintoa.En kuitenkaan pystynyt ajattelemaan nukkumaan menoa niin läksin vielä autolla kierteleen jos sattuis näkymään.Olin jo pois tulossa kun yhden kesämökin liittymässä huomasin mustan otuksen ja jarrutin välittömästi,Remuhan se oli tulossa tielle mutta arvailuksi jäi kumpaan suuntaan olisi lähtenyt ellen olisi huomannut ajoissa.Autoon ei kuitenkaan suostunut tulemaan jotenka soitin miesväkeä paikalle jos saisivat paremmin houkuteltua mutta ei juoksemalla minun ja pojan auton välissä sitten lönkytteli kotiin.Onneksi ei ollut kuin vajaan kahden kilometrin matka.
Tässä sitten rentona maataan kuntolenkin jälkeen.
Kevät on edennyt perennapenkissä ja särkyneetsydämmet saattaa jopa kohta kukkia.
Meillä yksi vasikka menetti emonsa jotenka nyt ollaan keinoruokinnassa.
Tässä sitten toinen vasikka emonsa ruokinnassa ja näin se normaalisti pitäisi ollakkin.

torstai 24. toukokuuta 2012

Vauvan neuleiden ohjeet

Lupasin tämän ohjeen tänne kopioitavaksi jotenka olkaapa hyvät.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Löytö

Tavaroitani ja vanhoja mallilehtiä penkoessani olin jo heittää paperinkeräykseen mutta kuitenkin selasin vielä kertaalleen löysin nämä.Minulla näille ohjeille ei ole enää tarvetta mutta jos jotain kiinnostaa voin lähettää ohjeen tai laittaa sen tähän blogiini kopioitavaksi.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Sain tämän tunnustuksen Neferiltä kiitos siitä.
                 Nyt sitten pitäis kertoa seitsemän faktaa itsestäni jospa niitä vielä kertomattomia löytyisi.

        Olen yli 60:nen kuuden lapsen mummu.
        En ole ollut koskaan tyytyväinen ulkonäkööni.Sillä olen lyhyt ja olisin halunnut olla pitkä ja tietysti hoikka.
        Olen harmaavarpunen sillä koskaan en ole värjännyt hiuksiani.
        Olen koko elämäni ajan tehnyt käsitöitä neulonut ja jopa ommellut itselleni ja perheelleni vaatteita.
         Olen pitkävihainen jos minut saa suututettua.
         Pidän kotimaisista vanhoista elokuvista.
         Pidän vanhasta tanssimusiikista.

 Sitten tunnustus täytyisi jakaa 15:ta mutta seurailtuani lukemiani blgeja tämä näkyy olevan melkein kaikilla jotenka toivoisin että lukijani ottakaa mukaan.