lauantai 28. heinäkuuta 2012

Tienvarsi kuvausta

Ohdakekkin on kaunis.
Pyöreälehtistä kihokkia löytyi paikasta missä en uskonut sen kasvavan.
Mikäs perhonen se tämä on?
Tattejakin löytyy jo.
Maariankämmekätkin kukkivat.
Tässä toinen perhonen jolle minä en tiedä nimeä.
Viikkoja on vierähtänyt kun viimeksi olen tänne kirjoitellut aika on vain jotenkin kulunut kuin siivillä tämän kesän aikana.Lastenlapsia on ollut seurana juhannuksesta alkain milloin yksi ja milloin sitten kaksi.Viimeisenä oli pojanpoika toista viikkoa ja sain viettää hänen kanssaan laatuaikaa ja mummoilla kasveja keräten.Nuo kuvat olen joutunut ottamaan tieltä käsin kun ei ollut metsään meneminen sandaaleissa siksi eivät ole mitään hienoja eikä onnistuneita otoksia ensinkään.Kännykällä tulee jopa terävämpiä kuvia kuin kameralla ja johtuu varmaan siitä etten osaa kameraan nuita valotus hommia säätää olen siltä osin"tekniikan ihmelapsi".
Ukkovarpaasta lähti kynsi ja umpinaista kenkää ei kannata yrittääkkään jalkaan niin kauan kun se paranee ja saa nähdä kauanko se sitten vie aikaa kerkiääkö talvi tulla ja minä tyttö sitten sandaaleissa keikoilen kinoksissa.Hieman hankalaa käydä sauvakävelyllä sandaaleissa mutta kun ei pidä hirmuista vauhti pysyy kengätkin jalassa
Sateista on ollut tänä kesänä mutta nyt on aurinko hellinyt ihan hellelukemissa jo kolmatta päivää.On jopa päästy rehun tekoa jatkamaan ja toivottavasti saadaan viimeisetkin tehtyä ennen uusia sateita.Heinäkuun aikana on tullut vettä 109 milliä ja toukokuun alusta kaikkiaan 290,5 milliä jotenka kosteutta on tänä kesänä riittänyt.Oulujärvi on ääriään myöten täynnä ja empä muista milloin olisi ollut vesi näin korkealla nyt ei tarvitsisi pitkälti kahlata päästäkseen uimaan. mutta talvi turkkia en ole vielä heittänyt.Saa sitten nähdä tuleeko tänä kesä käytyä lainkaan uimassa.
Käsityöt ei ole edenneet kun siltä osin iski lorvikatarri ja liikenevän jouto ajan olen käyttänyt lukemiseen,saa nyt sitten nähdä otanko neuleen käsiini Lontoon kisoja katsoessa mutta se jää sitten nähtäväksi.
Mukavaa ja aurinkoista kesän jatkoa kaikille tasapuolisesti.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Missähän vika

En oikein tiedä missä on vika kun tämä blokkeri tökkii ihan kyllästymiseen asti.Ei anna minun kommentoida tai jos pääsen niin pitkälle että kerkiän jotain kirjoittaa kommenttiin se lähtee jo muka valmiina kommenttina,ja jonkun ajan päästä sitä ei sitten olekkaan missään.Tätä on jo jatkunut pitemmän aikaa,sen takia minun kommenttejani ei ole näkynyt missään.
Vuodatuksen blogit sen siaan eivät näytä minulle kuvia ja samoin kommentit katoaa sen siliäntien johonkin,missähän se kommentti kasa oikein mahtaa olla.
Täytyy kai vain ootella jos vaivat paranee ajan myötä kun minun koneellani ei mitkään asetukset ole muuttunut ainakaan minun tietääkseni.Eikä voi vielä sanoa mätäkuun jutuksikaan,mutta ootellaan jospa se tästä....

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Pihakierros linssin läpi

Pääskynen teki pesänsä makuuhuoneen ikkunan viereen eteisen katon ja räystään väliin ja siinä se vahtii poikasiaan.Ihana viserrys alkaa aamulla kuulua avonaisesta tuuletusluukusta kun poikaset heräävät nälkäisin.
Tänä kesänä minun terassi kukkani ovat punasia "kyyneleitä" ja sinistä lobeliaa.
Japanin Akileija täydessä kukassa.
Unkarin Syreenikin availee kukkiaan ja ah mikä tuoksu niistä tuleekaan raikkaassa kesä aamussa.
Lumipalloheisi on taas täydessä kukassa ja kukat ovat niin painavia että oksat taipuu niiden painosta ihan alas.
Suurimmat kukat noin 10-15 senttiin halkaisijaltaan.
Juhannusruusu vasta availee myös kukkiaan vaikka normaalisti aloittaa kukinnan jo ennen juhannusta.
Muutama tuoksuva kukka on jo auennut.
Lehto Akileijaa sinisenä.
Lehto Akileijaa vaalean punaisena.Nämä molemmat  Akileijat ovat sitä vanhaa kantaa joka on peräisin Mummon kukkapenkistä 50:luvun alusta.Äitini toi muutaman taimen kotoaan ja minä olen sitten niistä ottanut siemeniä ja vata nyt ovat päässeet mieleiseensä kasvu alustaan kun intoutuivat leviämään ihan tosissaan.Monta kymmentä vuotta ovat kituuttaneet minullakin että pelkäsin jo niiden häviävän kokonaan.Mummolla oli myös valkoisena mutta sitä ei saatu menestymään sillä se vaihtoi ensin väriään ja sitten katosi kokonaan.