lauantai 26. marraskuuta 2011

Pimeää ja loskaista

Keskiviikkona oli vielä lunta ihan mukavasti ja mukava tuuleton iltapäivä lenkki.
Perjamtai aamuna täytyi lähteä yö pukusillaan kuvaamaan taivasta kun oli niin komiana.
Punaisuus levisi yli itäisen taivaan.
Lumet oli sulaneet jo torstaita vasten yöllä ja perjantai aamuna oli hieman kuuraa kuvatessani viimeisintä aikaan saannostani.Revontuli huivi Vironvillasta,värit sattui kyllä sopivasti kohilleen.
Tänään on koko päivän ollut hitonmoinen tuuli maassa jonkinverran lumen tapasta sohjoa ja lämmintä yli +3 astetta joten yritäppä tästä sitten saada talvea aikaseksi.                                                                                       Huomenna olisi sitten ensimmäinen Adventti sunnuntai mutta tämä lumettomuus ja vesisade ei oikein kohota mieltä joulun odotukseen.Kaikesta huolimata toivottelen kaikille mukavaa Adventti sunnuntaita.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Taas Anniksia

Sinisävyinen Annis Vironvillasta.Langan väritys sattui sopivasti vaaleaan aloitukseen,tämän neuloin toisena.
Tämän Anniksen neuloin ensimmäisenä ja aloitukseen tuli tummansininen reunus.

Punasävyinen Annis myös Vironvillaa.Minusta väritys on hyvä vaikka onkin ihan luonnostaan syntynyt langan värityksen mukaan eikä ole mitenkään satutettuna.

                     Klikkaamalla saat kuvaa suuremmaksi.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Sekalainen aamupäivä

Aurinkoisen päivän kunniaksi piti keksiä tekemistä muutakin eikä vain neuloa.Monta vuotta lasipurkissa  jouluvaloina toimineet lamput piti puhdistaa ja vaihtaa palaneiden tilalle uudet.
Hopeiset peilipallot ja lampuissa olevat tähdet piti pestä pölystä puhtaaksi kuten myöskin se neljänlitran lasipurkki.
Tässä se nyt taas on koottuna,kuvasta ei vain tullut oikein hyvä oliko liikaa valoa vai johtuneeko sitten kuvaajan huonoudesta tiiä häntä.
Isänpäivän aamuna kun menin lippua laittaan salkoon otin isännänviirin alas ja se oli tuulessa ja sateessa mennyt hieman huonoon kuntoon.Monella solmulla ja revennyt tietenkin ensin,Nämä ei näytä kestävän montaa vuotta kun saa uusia vaikkei meillä pidetäkkään salossa kuin kesäaikaan.
Ennen puoltapäivää tullessani kauppareissulta oli kirkas auringon paiste mutta melko matalalta aurinko paistoi kun jätti nuin pitkän varjon.Maailma oli kuitenkin kuvaamisen arvoinen kun aurinko ei ole ainakaan kuukauteen näkynyt kuin parina päivänä.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kostea päivä

Pihassa lahoavassa kannossa kasvaa tämmösiä melkeimpä kukan näkösiä kääpiä.
Kannon juuressa on melko iso pahka joka on saanut koristeeksi näitä samaisia kääpiä,en vain osaa sanoa mitä kääpä lajia nämä on mutta kanto on ihan koristeellisen näköinen joten saavat siinä olla.
Minäkin sitten haksahdin tilaamaan Käsityökauppa Kujeesta näitä liukuvärjättyjä viron villalankoja.Punasävyisestä taitaa tulla revontulihuivi mutta en ole ihan varma vielä tuon sinisen kohtalosta tuleeko siitäkin jokin huivi.En ole vielä kerinyt enkä etes vyyhtiä aukaissut että olisin nähnyt lopullisen värityksen ovat vain niin ihanan värisiä.

Kostean päivälenkin aikana ei löytynyt muuta kuvattavaa kuin tuo kanto.Metsä tien vierellä oli niin märän näköinen ettei ollenkaan houkutellut metsä kävelylle kameran kanssa.Saapa nähdä milloin tällä korkeudella saadaan lunta ja pakkasta kun on niin pimeää päivälläkin ettei ulkoilu pahemmin houkuttele,tosin pakko jonkunlainen lenkki on kuitenkin aina tehtävä ettei kangistu keinutuoliin.

torstai 3. marraskuuta 2011

Ihmettelen

Vaikka olen ulos kirjautunut blogista ja sen tarkastanut että näin on tapahtunut,seuraavan kerran kun tulen olen kirjautuneena vaikka en olisi moneen päivään käynyt blogissani,sitä tässä ihmettelen mitenkä tämä on mahdollista.

Kirjaudun tunnuksillani vain jos laitan uuden jutun tai kommentoin omaani tai johonkin toiseen blogiin.

Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Talavia se tekkee

Nimittäin kalastajat lopettavat tai oikeammin joutuvat lopettaan tältä syksyltä muikun pyynnin Oulujärvestä.Minunhan piti käyä torilta ostamassa muikkuja kun ei tiiä milloin niitä seuraavan kerran on tarjoll,joskus talvella ehkä kun jäät tulevat.
Uskokaa tai elekää mutta hyviä olivat voissa paistettuna.Kyllä se niin on ettei ole Oulujärven muikun eelle kävijää.Johtuneeko tuo siitä kun on Oulujärven rannalla syntyny ja kasvanu koko elämän ajan,välillä piti käyä maalimalla mutta eipä siellä kalatkaa ollu nii hyviä.