perjantai 28. lokakuuta 2011

Vierotus oireita

Maanantaina sitten aloitettiin vasikoiden vierotus.Tässä valkataan vasikoita emojensa seasta.
Tässä on ollut kuusi paikkainen lypsy asema vielä keväällä mutta se purettiin ja tehtiin ruokintapöytä ja sitä on nyt koko navetan pituus.
Tässä kuvattuna toiselta suunnalta navetan puolestavälistä.
Vasikka karsinat alkaa olla jo täysiä.


Vasikoiden vieroitus ja siirtely jatkui tiistaina.Tiistaita vasten yö saatiin sitten esimakua mitä tuleman piti kun vasikat huusivat maitoa niin tietenkin emot huutamalla vastas.Sitä jatkui koko yön jotenka aamulla oli yhdellä jos toisellakin silmät ristissä huonosti nukutun yön jälkeen.Tiistaina sitten vierotus jatkui ja edellisen yön huutaneilla alkoi jo ääni mennä mutta seuraava satsi huusi niidenkin edestä.Vasta perjantain vastainen yö oli hiljainen ja sittepä meinsikin tosissaan nukuttaa vielä kun olisi pitänyt aamukahvin keittoon herätä.

torstai 20. lokakuuta 2011

Olisippa koivun lehtienkin siivoaminen näin helppoa että putoaisivat yhteen kasaa puun juurelle niin ei tarvitsisi haravan kanssa heilua pitkin pihaa.Vaahtera kun tipauttaa kaikki yhteen kasaan kerralla ja jos tuuli niitä ei kerkiä viiä.
Tämä viimeinenkin terassi on nyt sitten valmis.Iso kivikin sai jäädä entiselle paikalleen.
Tähän pitäis saada sitten ensikesänä taas sammalmatto kasvamaan kun on remontti aikana päässyt vähän rähjääntymään.Edellisellä kerralla sammalmurskan ja piimän avulla sain uuden sammalmaton.
Ikkunanpesua aloitellessa huomasin että Orgidea oli aloittanut neljännen kerran työntään uusia nuppuja ja sitten poikasen kasvatuksen vanhaan kukkavanaan,saa sitten nähdä saanko sitä oikeasti juurtumaan uuteen kasvualustaan.
Kuopuksen kissanpentu yritti syödä minun vaahteranlehti ruusuni ja nyt on sitten kissan hampaan jälkiä täynnä.
Päivät kuluu kuin siivillä kun muka löytyy tekemistä muutkin kuin neulomista.Alkoi jo hieman pitkästyttää kun 8 huivi oli loppusuoralla niin nyt pitäisi keksiä välillä jotain muuta vai paneutuisikko ihan kirjoihin vähäksi aikaa.
Eilen kävin metsästä keräämässä tarvikkeita ovi kransseihin ja sain jopa ne heti tehtyäkin 3 kappaletta,sen verran oli sateessa väliä ettei ihan kastunut.Ukkosta meillä ei kuitenkaan ollut niinkuin etelä suomessa illan ja viimeyön aikaan mutta vettä saatiin taas ihan kunnolla.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Pitihän minunkin kokeilla

nimittäin tehdä ruusuja vaahteranlehdistä kuvaus paikkaa ei vain tahtonut kunnolla löytyä kun on niin pimeitä päiviä.
Huopasen Piki on tässä värinä ja näyttää mustalta yksinään mutta kun laittaa viereen mustaa niin kyllä se enempi tumman ruskealta näyttää,toisin sanoen mustanruskeaa.Annis on sitten ruskeaa Rose Mohairia ja ihme kylläkin tässä anniksessa ei tullut yhtään virhettä. 
Vettä on satanut monta päivää niin eipä paljon tee mieli ulos lähteä mutta on melkeimpä pakko käydä pieni lenkki ettei ihan jähmety keinustuoliin kutimen kanssa.Eilen illalla kun sade alkoi ei minkäänlaista taukoa ole ollut ja yli 30 milliä tullut vajaassa vuorokaudessa ja uutta tulee koko ajan.Lämpötila pyörii +5 asteen molemmin puolin.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Uusia Anniksia

Syysmyrsky on riipinyt koivut paljaaksi mutta Vaahtera on säilyttänyt lehtensä jotka on vielä osittain vihreitä,luultavasti taas samoin kuin edellisinäkin syksyinä pudottaa kaikki lehdet kerralla kunhan ensimmäinen yö pakkanen käy.
Sain keväällä Viron tuliaisina Huopatossuselta sinistä vironvillaa ja siitä sain tehtyä tämän ihanuuden lankaa jäi vielä enkä ole punninnut huivia jotenka voi olla että saan toisen jossa värit on eri järjestyksessä.  Kiitos tästä ihanuudesta vielä Huopatossuselle.
Tässä vielä hieman erilailla kuvattuna.
Tämä Annis on sitten siitä Rose Mohairista ja taas niin haasteellista neuloa,vaikka kuinka tarkkana koitti olla niin purkoosiksi meni silti välillä.